Laadullisen tutkimuksen kurssilla oli 10.5.2012 vuorossa haastattelut. Saimme tehtäväksemme laatia kuvitteellisen haastattelun ja toteuttaa sen ryhmässämme. Virpi oli aiemmassa gradussaan käyttänyt haastattelua tutkimusmenetelmänä ja sai kunnian toimia ryhmässämme haastattelijana. Hän onnistui haastattelijana tosi hienosti luomaan sujuvan vuoropuhelun haastateltavan ja haastattelijan välille. Haastattelu on taitolaji! Jännittää, kuinka tulen itse onnistumaan haastattelijana, kun sen aika graduaineistoa kerätessä tulee. Pelottaa, että sorrun kaikkiin aloittelevien haastattelijoiden virheisiin! Tutustuin Hirsjärven ja Hurmeen teokseen ”Tutkimushaastattelu – Teemahaastattelun teoria ja käytäntö” (2009), jossa he (s.124-125) käyttävät Dahlströmin vuonna 1957 kokoamaa luetteloa aloittelijan virheistä sekä Smithin (1975) havaintoja, joiden pohjalta he kuvailevat kokemattoman haastattelijan yleisesti tekemiä virheitä. Kokematon haastattelija:
- ei kiinnitä tarpeeksi huomiota aloitukseen.
- ei ole joustava, vaan noudattaa orjallisesti teemaluetteloa. Saattaa aloittaa aiheesta, joka ei sovi lainkaan kyseiseen tapaukseen.
- punastelee, hikoilee ja ääni on jännittynyt.
- keskittyy kysymysten esittämiseen suoraan paperista eikä kuuntele tarkkaavasti vastauksia, jolloin hän saattaa kysyä kysymyksiä, joihin haastateltava on jo vastannut aiemmin hieman toisilla sanoilla. Tämä vähentää oleellisesti haastateltavan motivaatiota.
- saattaa päätellä jotain sellaista, mitä haastateltava ei ole esittänyt.
- käyttää virheellisiä kysymystekniikoita. Esimerkiksi muotoilee kysymyksen niin, että sillä ohjataan tietyntyyppiseen vastaukseen tai tekee useita kysymyksiä ennen kuin haastateltava on ehtinyt vastata yhteenkään niistä.
- ei siedä hiljaisuutta eikä anna haastateltavalle tarpeeksi aikaa vastaamiseen, vaan puhuu helposti liikaa, selittää selviöitä ja tekee keinotekoisia siirtymiä.
- yrittää tehdä vaikutuksen ja miellyttää haastateltavaa.
- ei kiinnitä huomiota sujuvaan lopetukseen.
Hurme ja Hirsjärvi (s.126) korostavat, että haastateltavan motivaatio on keskeinen haastattelun onnistumiselle. Jos haastateltava ei ole motivoitunut, vaan hänellä on mielessään muita asioita tai jos hänellä on kiire, vastaa pintapuolisesti ja hajamielisesti ja haluaa nopeasti eroon haastattelusta. Tämä voi omassa tutkimuksessani muodostua ongelmaksi. Haastattelu on suunniteltu pidettävän workshop-päivän loppuun, jolloin kiire ja väsymys voi heikentää haastateltavien motivaatiota.
Tutkija pyrkii haastattelujen kautta välittämään kuvaa haastateltavan ajatuksista, käsityksistä, kokemuksista ja tunteista. Hirsjärven ja Hurmeen (s.34) mukaan erilaiset haastattelut ovat hyvin yleinen tutkimusmenetelmä useilla tieteenaloilla. Ne ovat erittäin joustavia, ja siten ollen hyvin monikäyttöisiä. Koska haastattelussa ollaan suorassa vuorovaikutuksessa haastateltavan kanssa, on silloin helpompi varmistua siitä, että tutkija ymmärtää haastateltavan vastaukset oikealla tavalla tai että haastateltava itse on ymmärtänyt kysymykset oikein sekä esimerkiksi tarkentavien kysymysten avulla voidaan selvittää vastausten taustalla olevia motiiveja. Kirjallisissa kyselyissä niin ikään on monesti vaarana se, että vastaaja ei ymmärrä kysymystä juuri siitä näkökulmasta kuin haastattelija on kysymyksiin toivonut vastattavan tai parhaiten haastateltavan näkökulmia kuvaavat vastauksia ei löydy valmiista vaihtoehdoista. Ainakin itse usein huomaan sähköisiä kyselyitä täyttäessäni, että jonkun kysymyksen voi tulkita kahdella eri tavalla tai annetuista vaihtoehdoista ei löydy haluamaani vaihtoehtoa.
Hirsjärven ja Hurmeen teoksessa (s.35) on hyvä tiivistelmä haastattelun eduista ja haitoista. Haastattelu on eduksi, kun:
- kysymyksessä on vähän kartoitettu, tuntematon alue. Tutkimusaiheekseni valikoituneen luovan kollaboraation tutkimiseen haastattelut sopivat siis sikäli hyvin.
- haastateltavan puhe halutaan sijoittaa laajempaan kontekstiin
- halutaan syventää saatavia tietoja esimerkiksi lisäkysymyksillä
- halutaan korostaa sitä, että tutkittava ihminen nähdään objektin sijaan subjektina ja aktiivisena osapuolena
Haastattelun haittapuolia puolestaan on:
- aikaa vievä ja kustannuksia aiheuttavia. Kauhistuttaa jo valmiiksi ajatus aineiston litteroinnista! Toisaalta, juuri litterointi voi olla hyvää aikaa todella perehtyä ja paneutua haastatteluun ja oppia kunnolla tuntemaan omaa aineistoa. Voisin kuvitella myös, että litteroinnin aikana suuret linjaukset alkaa nousta aineistosta esille ja aineistoa tulee ikään kuin ”esianalysoitua” kategorioihin, mikä helpottaa myöhempää analysointivaihetta.
- haastattelijalta vaaditaan taitoa ja kokemusta, ja sitä varten pitäisi kouluttautua. Juuri tämä huolestuttaa ainakin minua. Kuinka osaa olla haastattelijana tarpeeksi ammattimainen, että en omalta osaltani johdattele tutkittavia vastaamaan tietyllä tavalla, enkä ilmeillä, eleillä ja vastauksia myötäilemällä houkuttele haastateltavia vastaamaan ”oikein”? Haastattelujen katsotaankin sisältävän monia haastattelijasta ja haastateltavasta johtuvia virhelähteitä. Esimerkiksi luotettavuus voi kärsiä haastateltavan taipumuksesta antaa sosiaalisesti suotavia vastauksia.
- haastatteluaineiston analysointi, tulkinta ja raportointi on usein ongelmallista, koska haastattelut ovat yksilöllisiä eikä valmiita ”malleja” ole tarjolla. Haastattelujen subjektiivinen tulkinta on siis aina vaarana. Analysoinnin luotettavuuden lisäämiseksi onkin hyvä, jos vastausten luokittelussa on apuna toinen henkilö, jolloin subjektiivisen tulkinnan virhe vähenee.
Hirsjärven ja Hurmeen mukaan (s.19-20) haastattelun keskeisiä eettisiä näkökulmia ovat:
- riittävään informointiin perustuva tutkittavien henkilöiden suostumus
- tietojen luottamuksellisuus
- raportoinnissa huomion kiinnittäminen luottamuksellisuuteen ja yksityisyyden säilymiseen, eli on huomioitava ne seuraukset, joita julkaistulla raportilla on paitsi haastateltaville, että heitä koskeville ryhmille ja instituutioille.
Jäin miettimään minkä verran tutkittaville oikein voi kertoa tutkimuksen yksityiskohtaisesta aiheesta. Jos aihe kerrotaan tarkkaan, vaikuttaako se siihen, millä tavalla tutkittavat vastaavat kysymyksiin eli antavatko he silloin tietoisesti itsestään hieman ”paremman vaikutelman” eli pyrkivätkö he vastauksissaan vääristyneesti korostamaan tutkimuksen ydinseikkoja? Hirsjärvi ja Hurme (s.20) eivät anna tähän mitään tiukkaa rajaa, vaan se jää tutkijalle eettisesti pohdittavaksi. Heidän mukaan ”periaatteena kuitenkin tulisi olla, että haastateltava on antanut suostumuksensa asianmukaisen informaation pohjalta”.
Haastattelu tulee olemaan myös omassa gradussani yksi tutkimusmenetelmä. Tarkoituksenani on toteuttaa pienryhmän reflektointiosuus haastatteluna. Koska kyseessä on ryhmän yhteinen reflektio, on tarkoituksenmukaista valita yksilöhaastattelun sijaan ryhmähaastattelu. Tarkoituksenani on tutkia useampia ryhmiä, jolloin ryhmähaastattelu on käytännöllinen ja nopea. Ryhmähaastattelu tuntuu kuitenkin tässä vaiheessa hieman haastavalta. Kuinka onnistun saamaan jokaisen ryhmän jäsenen ajatukset esiin? Vaarana on se, että vain äänekkäimpien henkilöiden mielipiteet tulevat esiin, jolloin muut ryhmän jäsenet joko myötäilevät näitä dominoivia tai jättävät oman mielipiteensä kokonaan kertomatta. Tätä kaikkea täytyy miettiä. Hirsjärvi ja Hurme (s.61) korostavat, että ryhmähaastattelu on ikään kuin vapaamuotoinen keskustelu, jossa osallistujat kommentoivat asioita melko spontaanisti, tekevät huomioita ja tuottavat monipuolista tietoa tutkittavasta ilmiöstä. Heidän mukaan haastattelija kohdistaa kysymyksiään koko ryhmälle mutta myös ryhmän yksittäisille jäsenille. Minun haastattelijana täytyy kiinnittää huomiota siihen, että keskustelu pysyy valituissa teemoissa, ja että kaikilla haastateltavilla on mahdollisuus osallistua keskustelun kulkuun. Oman lukunsa haasteisiin muodostaa ryhmädynamiikka ja ryhmän valtasuhteet. Miten omilla toimillani voin huolehtia siitä, että hierarkia jää matalaksi? Ainakin voin vaikuttaa ympäristöön ja sijoittaa haastateltavat istumaan piiriin, samalle katsekontaktin tasolle. Suurin ongelma ryhmähaastatteluissa tulee varmasti olemaan haastattelujen purkaminen ja litterointi. Kuinka tiedän kuka haastateltavista on äänessä? Mitä teen, jos haastateltavat puhuvat paljon toistensa päälle? Täytyy varmasti myös hoitaa tallennus usealla laitteella, jotta kaikkien äänet varmasti tallentuvat. Vaikkakin ryhmähaastattelussa on omat ongelmansa, on sen käyttö sosiokognitiivisestä näkökulmasta ajateltuna perusteltua.
Vaikka menetelmä [ryhmähaastattelu] ei anna yhtäläistä painoarvoa jokaisen jäsenen mielipiteille, se jäljittelee todellista elämää sikäli, että ihmiset elävät muutenkin arkeaan ryhmissä, joissa toisten ihmisten mielipiteet vaikuttavat omiin ja ryhmän yhteinen näkemys muodostuu vuorovaikutuksessa.
Snäll, 1997, s.46, Hirsjärven ja Hurmeen, 2009, s.62 mukaan.
Kirjallisuus:
Hirsjärvi, S. & Hurme, H. (2009). Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Gaudeamus Helsinki University Press, Helsinki.
Snäll, M. (1997). Kohtaamisia ruudussa, kohtaamisia puheessa. Teoksessa Haastattelupuheesta tutkijan tulkintaan. Kolme kertomusta laadullisesta yleisötutkimuksesta. Helsingin yliopisto. Viestinnän laitos. Julkaisuja, 42-72.
Tiedon siltoja 