Kuluneen vuoden aikana olemme työskennelleet useissa erilaisissa ryhmissä ja saaneet lukuisia käytännön tilaisuuksia perehtyä yhteisölliseen opiskeluun. Nämä omakohtaiset kokemukseni ovat opettaneet yhtä jos toista kollaboratiivisen työskentelyn helmistä, mutta myös sudenkuopista. Onnekseni suurin osa yhteisöllisen oppimisen tilanteista on ollut miellyttäviä ja antoisia kokemuksia, mutta mahtuupa sitä joukkoon myös niitä vähemmän ruusuisia hetkiäkin. Ohdakkeissakin on tosin välillä kahlattava, jotta oppii paremmin ymmärtämään ja arvostamaan tilanteita, jolloin asiat sujuvat hyvin. Kaikessa on siis aina oltava vastakohtaisuutta. Ja niin kai se menee, että kantapään kautta opittu pysyy muistissa pisimpään.
Olen yrittänyt analysoida erilaisia ryhmätyöskentelytilanteita ja niiden keskinäisen vertailun pohjalta nostan esille omasta mielestäni menestyksekkään ryhmätyöskentelyn reseptin.
Opettajan ohjenuoria:
- Kiinnittää huomiota aloitukseen – varaa tarpeeksi aikaa ryhmäytymiseen ja auta rakentamaan me-henkeä.
- Herätä ryhmän jäsenten mielenkiinto ja aito kiinnostus tehtävään. Auta ryhmää kokemaan tehtävä merkitykselliseksi (omaan kokemusmaailmaan sitominen).
- Luo rentoutunut, vapautunut ja leikkisä ilmapiiri – riko rajoja, lähesty uudesta näkökulmasta ja ennen kaikkea muista huumori!
- Auta ryhmänjäseniä tulemaan tietoisiksi vahvuuksistaan ja ryhmän sisäisestä asiantuntijuudesta ja auta heitä käyttämään tuota tietoa myöhemmin hyväksi.
- Auta ryhmää asettamaan työskentelylleen yhteinen päämäärä ja määrittelemään tehtävän suorittamista koskevat odotukset. Auta ryhmää tiedostamaan sen jokaisen yksittäisen jäsenen oppimistavoitteet – tavoitellaanko esimerkiksi suoritusmerkintää vai ymmärtävää oppimista…
- Auta ryhmää sopimaan ryhmän yhteisistä pelisäännöistä (työskentelyaikataulu, työskentelytavat, viesteihin vastaaminen…).
- Älä skriptaa työskentelyä liian tarkkaan vaan anna ryhmälle tilaa löytää sille parhaiten soveltuvat menetelmät.
- Varaa ryhmätyöskentelyyn riittävästi aikaa. Vältä kiireen tuntua, jotta ryhmän jäsenillä on tilaa ajatella, työskennellä ja jatkojalostaa ajatuksia.
Tiimityöskentelijöiden taitoihin taas kuuluu:
- Kanna vastuusi ja ole sitoutunut työskentelyyn.
- Ole huomaavainen muita ryhmän jäseniä kohtaan. Muista, että oma työpanoksesi vaikuttaa muiden työskentelyyn. Älä anna ryhmäläistesi odottaa turhaan – jos olet estynyt osallistumasta johonkin työskentelyn vaiheeseen, ilmoita siitä ajoissa. Tällöin muut voivat jatkaa työskentelyään odottamatta turhaan panostasi.
- Ole aktiivinen ja osallistu keskusteluihin. Vastaa viesteihin tai osoita läsnäolosi edes jollakin nopealla tavalla.
- Rakenna osaltasi luottamuksen ilmapiiri – jaa ajatuksiasi ja ideoitasi äläkä pidä niitä muilta piilossa. Ryhmä Paletti oli oivallisesti löytänyt Aalto yliopiston Suvi Nenosen ohjenuoran: “Jos et luota, et voi jakaa. Jos et jaa, et voi tehdä yhteistyötä. Jos et tee yhteistyötä, et voi olla innovatiivinen etkä tuottava.”
- Innosta, rohkaise, kiitä. Ole kannustava, positiivinen ja muiden näkökulmia huomioonottava. Älä vähättele muita tai muiden mielipiteitä.
- Esitä kritiikkisi rakentavasti ja perustele kantasi.
- Vaali ryhmähenkeä ja muista, ettei kyseessä ole yksilökilpailu. Älä lyttää muita tai koe pätemisentarvetta.
- Pidä hierarkia alhaisena. Unohda hiekkalaatikkoleikit äläkä pyri olemaan kukkulan kuningas.
- Opi kuuntelemaan muita ja harjoita syväkuuntelua (deep listening). Kuuntele mitä muut ryhmäsi jäsenet kertovat ja rakenna sen päälle.
Erityisesti TEL-kurssin aikainen ryhmätyöskentely on ollut sieltä haastavimmista päästä. Kurssin aikana ei ole ollut yhtään tapaamista kasvokkain ryhmän kanssa, koska kyseessä on kansainvälinen kurssi. Ryhmätyöskentely on takkuillut jo alkumetreiltä lähtien ja olen mietiskellyt mistä se johtuu. Ehkäpä selittäviä tekijöitä voisi löytyä seuraavista tekijöistä:
- kulttuuriset erot opiskelussa. Osallistujilla ei ehkä ole kunnollista käsitystä yhteisöllisestä työskentelystä vaan ollaan mahdollisesti totuttu vain opettajajohtoiseen opiskeluun. Yhteisöllinen työskentely on paljon muutakin kuin yhden kerran oman mielipiteen ilmaisemista ja vastuun sysäämistä muiden niskaan. Työnjaosta voidaan neuvotella ryhmän kesken, eikä aina tarvita opettajaa auktoriteetillaan ilmoittamaan kuka tekee ja mitä.
- verkkoympäristön asettamat haasteet. Ryhmän jäsenet jäävät hyvin etäisiksi – ryhmäytymistä ei tapahdu eikä muodostu ryhmähenkeä, ei ole todellista tietoa ryhmän jäsenten vahvuuksista eikä ryhmän jäsenten läsnäolosta. Aika menee sen odotteluun ovatko ryhmän jäsenet lukeneet vastauksia vai eivät, aikovatko he osallistua vai eivät. Osa ei vaivaudu ilmoittamaan millään tavalla, jolleivät pysty osallistumaan tiettyyn osioon. Odottelua, odottelua, odottelua…kunnes lopulta saa lähestulkoon yksin paiskia hommat.
- teknisten valmiuksien puute. Vaikka Second Lifen affordanssit mahdollistaisivat läsnäolon tunteen syntymisen, ei siitä ole paljon apua jos osalla ryhmästä ei ole mikkiä eikä kuulokkeita.
- ryhmän erilainen tietotaito ja kielelliset valmiudet. Jos ei ole yhteisiä käsitteitä, on yhteisen tavoitteen muodostaminen vaikeaa, tai lähes mahdotonta. Ei puhuta samoista asioista, eikä tunnu olevan yhteistä ymmärrystä tehtävän annosta. Vaikea saada jotain yhteistä aikaan, jos ryhmän jäsenet eivät ole edes ymmärtäneet tehtävää.
- keskusteluja ei juurikaan synny. Tuntuu, ettei kukaan kuuntele vaan saa rauhassa puhella tyhjille saleille. Aika ja energia tuhlautuu keskustelujen käynnistämiseen siinä toivossa, että joku tarttuisi niistä kiinni. Mutta turhaan. Esitettyjä ajatuksia ei jatkojalosteta eteenpäin, tai niitä ei ylipäätään kommentoida lainkaan. Keskustelun taso jää hyvin pinnalliseksi ja väärinymmärryksiä on työläs korjata. Ainoa mikä kannattelee kurssin alusta loppuun on suomalainen sisu – jos jotain on aloitettu, niin se viedään myös loppuun. Vaikka hampaat irvessä ja ”yksi kaikkien puolesta” –meiningillä.
Onneksi edellä mainitunkaltaiset takkuiset taipaleet ovat olleet enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Sokerina pohjalla yhteisöllisen oppimisen kokemuksissa on aivan erityisesti ollut eduZen- ja Campanula-ryhmissä työskentely. Ari on omassa blogissaan varsin ansioituneesti analysosoinut eduZen-ryhmämme työskentelyä ja esitellyt käyttämiämme työtapoja. Luovaa yhteisöllisyyttä tukevien oppimisympäristön suunnittelu ja sitä tukevien skriptien kehittely oli aiheena erittäin innoittava, inspiroiva ja henkilökohtaisen mielenkiinnon herättävä. Itse ainakin sytyin aiheesta niin, etten pitänyt tehtävää koulutehtävänä lainkaan. Opiskelu oli niin mukaansatempaavaa ja inspiroivaa, että sitä olisi suorastaan voinut pitää vaikka voimauttavana harrastuksena….
EduZenissä ryhmäytyminen sujui kuin itsestään ja syntyi nopeasti tunne samassa veneessä olemisesta. Tähän vaikutti varmasti osaltaan se, että ryhmän jäsenet olivat kaikki jo jollakin tavalla tulleet vuoden mittaan tutuiksi, mutta myös Niinan ja Pirkon alustuksessa päivään oli otettu mukaan hyppysellinen leikkimielisyyttä, maustemitallinen huumoria ja aimo annos käsillä tekemisen riemua. Lego-palikoilla, muovailuvahoilla ja muilla puuhastelu edesauttoi ideoiden muodostumista ja työskentely lähti liikkeelle kuin itsestään. Emme noudattaneet erityisesti mitään tiettyjä rooleja ja hierakkia jäi hyvin matalaksi. Jokainen oli sitoutunut työskentelyyn ja pyrki parhaimman mukaan huolehtimaan siitä, ettei vene jäänyt vain huopamaan ja soutamaan paikoilleen. Jokainen siis kantoi oman kortensa kekoon, huomioi muita, uskalsi olla itsensä ja ilmaisi mielipiteensä eikä paremmuudesta kilpailtu. Oli hienoa huomata, kuinka ryhmässä oli paljon erilaista asiantuntijuutta, eikä se jäänyt hyödyntämättä. Aivan erityisen mahtavaa oli huomata, kuinka ryhmässämme todella tapahtui syväkuuntelua. Emme vain tuoneet esille omia näkemyksiämme, vaan jokainen vuorollaan taitavasti nappasi toisen ideasta kiinni ja toi siihen lisämausteensa ja nakkasi pallon jälleen eteenpäin, josta joku puolestaan taas otti kopin.
Opintojakson toteutus oli myös riittävän ”ilmava”. Tahti ei ollut liian tiivis, vaan meille oli varattu riittävästi aikaa työskentelyyn – oli aikaa mietiskellä, perehtyä toisten ideoihin ja työskennellä aidosti yhteisöllisesti. Lähiopetuspäivän aikana eduZen sävelet olivat jo jotakuinkin selvänä ja sovimme jo koko joukon virtuaalipalavereja. Olimme ryhmätyöskentelyssä koko ajan askelmitan edellä deadlinejä, jolloin ehdimme rauhassa varata kalentereihimme kokoontumisaikoja eikä syntynyt kiireen tunnetta. Viimeisenä iltana ei siis tarvinut ”paniikissa” kyhätä kasaan jotain sinne päin, vaan kerrankin oli aikaa rauhassa kypsytellä ja haudutella keitosta. Ja hyvä soppa siitä ainakin omasta mielestäni syntyikin! Business Kitchenin toimintaa tukemaan syntyi koko joukko monikäyttöisiä Menestyksen reseptejä.
Mainio kirjoitus, Mia. Nuo tiimipelaajan taidot oli tosi hyvin kiteytetty, aion tehdä niistä huoneentaulun töihin 😀 Terkkuja! Virpi.
Kiva kuulla! 🙂 Näitä blogeja kirjoittaessa on yleensä semmoinen epämääräinen tunne, että lukeekohan näitä oikeasti kukaan. Mutta mukava kuulla, että jostakin kirjoituksesta olisi oikeasti iloa. 🙂 Tuli kummasti uutta intoa taas blogikirjoitteluun.